ASIAKASTARINA | IT-ULKOISTUS

Perheyritys Lektar hankkii IT-palvelunsa nyt WeGolta

Anne Huuskonen, talousjohtaja, Lektar

🛡 Parempi tietoturva
Työasemien, verkkojen ja palomuurien suojaus sekä kyky havaita poikkeamia.

✓ Tukea arjen IT-kysymyksiin
Service Desk ratkaisee valtaosan palvelupyynnöistä ensimmäisellä yhteydenotolla.

”IT-ympäristömme on nyt myös kattavasti dokumentoitu. WeGo on meille oikean kokoinen kumppani.”

Anne Huuskonen

Yhteistyö alkoi IT-analyysillä

WeGo tuottaa rakennustuotteiden ja teollisuuden maahantuontiin erikoistuneelle Lektarille monipuoliset IT-palvelut. Suomen markkinoilla jo yli 70 vuotta toimineen vakavaraisen perheyhtiön liiketoiminnan jatkuvuus on yhä paremmalla tasolla, kun IT-ympäristö on ulkoistettu ketterälle ja osaavalle IT-kumppanille. Yhteistyö alkoi WeGon asiantuntijoiden toteuttamalla IT-analyysillä.

”Toivomme IT-kumppaniltamme joustavaa ja asiakaslähtöistä palvelua. Haluamme tehdä yhteistyötä sellaisen kumppanin kanssa, jonka asiantuntijat ovat aidosti kiinnostuneita palvelemaan meitä”, sanoo Lektarin talousjohtaja Anne Huuskonen. ”On tärkeää, että IT-kokonaisuus on mitoitettu ammattimaisesti liiketoimintamme lähtökohdista. WeGon asiantuntijat huomioivat tarpeemme herkällä korvalla, ja heillä on myös ymmärrystä liiketoiminnoista.”

Lektarin liikevaihto oli vuonna 2023 lähes 20 miljoonaa euroa. Organisaatiossa käytetään perinteisten toimisto-ohjelmistojen lisäksi verkkokauppaa sekä maahantuontiin ja varastointiin liittyviä tietojärjestelmiä. Rajapintoja on tehty sovelluksista runsaasti eri yhteistyötahojen, kuten esimerkiksi kauppaketjujen tietojärjestelmiin.

Lektar

”WeGon asiantuntijat huomioivat tarpeemme herkällä korvalla, ja heillä on myös ymmärrystä liiketoiminnoista.”

Anne Huuskonen, Lektar

LASKETAANKO YHDESSÄ?

Kuinka paljon yrityksenne voisi säästää IT-kustannuksissa?

Jätä yhteydenottopyyntö

IT-ympäristön kartoitus, tietoturva ja jatkuva tuki

”IT-kartoituksen ja sen perusteella tehtävän analyysin avulla luomme kokonaiskuvan ympäristön laitteistoista ja palveluista. Haastattelimme Lektarin avainhenkilöitä, ja perehdyimme asiakkaamme IT-ympäristöön hyvinkin syvällisesti. Hyödynnämme myös työkaluja, jotka ikään kuin skannaavat asiakkaamme työasemaympäristöä, verkkoa, palvelimia ja sovelluksia”, kertoo WeGon Asiakasvastaava Marko Nousiainen. ”Saamme hyödyllistä tietoa esimerkiksi kehityskohteiden tunnistamiseen. Tuotamme asiakkaallemme kirkkaan tilannekuvan, ja kerromme tosiasioiden kautta, miten IT voi palvella liiketoimintoja yhä paremmin.”

”Haluamme varmistaa liiketoimintamme jatkuvuuden, ja pitää sovelluksemme, datamme ja henkilöstömme yhä paremmin turvassa. Asiakkaamme ja kumppanimme voivat luottaa siihen, että investoimme myös tietoturvaan nopeasti digitalisoituvassa maailmassa”, arvioi Huuskonen. ”IT-ympäristömme on nyt myös kattavasti dokumentoitu. WeGo on meille oikean kokoinen kumppani.”

WeGo Service Desk ratkoo valtaosan palvelupyynnöistä ensimmäisen yhteydenoton aikana. WeGon tukipalvelu palvelee koko henkilöstöä arjen IT-kysymyksissä, ja Lektarin organisaatiossa käytettävien sovellusten pääkäyttäjät voivat olla myös suoraan yhteydessä WeGon tuttuihin asiantuntijoihin.

”Emme jätä asiakastamme koskaan yksin. Palvelunhallinnalla varmistamme, että tuottamamme palvelut toimivat laadukkaasti ja kuten olemme luvanneet. Seuraamme palveluidemme laatua ja raportoimme havainnoista säännöllisten asiakastapaamisten yhteydessä. Huolehdimme asiakkaamme IT-ympäristön kehittämisestä, ja tarjoamme läpinäkyvän laskutuksen”, korostaa Nousiainen.

Lisätietoja:
Anne Huuskonen, talousjohtaja, Lektar Oy, anne.huuskonen(at)lektar.fi
Marko Nousiainen, asiakasvastaava, WeGo Group, marko.nousiainen(at)wegogroup.fi

Palveluiden hyödyt Lektarille lyhyesti:

  • Joustavaa ja tehokasta liiketoimintaa palveleva IT-infrastruktuuri.
  • Edistyksellistä tietoturvaa kattaen mm. työasemat, verkot ja palomuurit. Kyky havaita poikkeamia, kuten poikkeavaa tietoliikennettä.
  • Henkilöstöä paremmin palveleva työasemaympäristö tukipalveluineen.

WeGon tuottama it-palvelupaketti pähkinänkuoressa:
  • Työasemaympäristön, verkkojen, palvelimien ja sovellusten IT-analyysi.
  • Servicedesk- ja lähitukipalvelut. Työasemaympäristö tukipalveluineen.
  • Palvelupäällikön palvelut.
  • Palomuuripalvelu.
  • IT-infrastruktuurin ylläpitopalvelu.
  • Palvelunhallintapalvelut kattaen säännölliset asiakastapaamiset, palveluiden laadun varmistaminen ja raportointi, kehityskohteiden tunnistaminen ja läpikäynti.

OTA SEURAAVA ASKEL

Valmis selvittämään, mitä IT-ympäristönne uudistaminen vaatisi?

Varaa maksuton 30 min kartoitus. Olemme yhteydessä 1 arkipäivän kuluessa.

🕓 Vastaamme arkisin 4 tunnin sisällä. Kartoituspuhelu on maksuton eikä sido mihinkään.